Olavi Kietäväinen
Autiontie 57 B
52200 PUUMALA
050 024 2573
olavi.kietavainen(at)kd.fi
www.olavikietavainen.net
www.facebook.com/olavi.kietavainen
Viikon varrelta - pari kertaa Suomen läpimmästä kunnasta PuumalastaSunnuntai 4.7.2010 Maanantainen Puumalan kunnanvaltuuston kokous sujui sopuisissa merkeissä. Esimerkiksi tilinpäätös hyväksyttiin ilman ainuttakaan puheenvuoroa ja muutkin päätökset olivat sopuisia. Kunnan tilanne on edelleen hankala ja kattamaton alijäämä 990 euroa/asukas on kriisikuntalistan rajalla uupuu vain 10 euroa asukas. Kesäkuun pulivälissä julkaistu raportti Aluehallintovirastojen keskeiset arviot peruspalveluiden tilasta 2009 on väestön ennusteiden v. 2020 kohdalta Puumalalle karua alle 15 vuotiaiden osuus kokonaisväestöstä olisi Suomen alhaisin 8 % keskiarvo 16,6% vastaavasti yli 65 vuotiaiden määrässä ollaan kärkipäässä ei kuitenkaan aivan Suomen ykkösenä lainaus "Samaan vuoteen ulottuvan ennusteen mukaan yli 64-vuotiaiden maantieteellinen sijoittuminen lähes peilikuva nuorten sijoittumisesta." Koko raportti tästä . Tämä pitkät etäisyydet ja oleminen Suomen väestökehityksessä ääripäissä tekee vaikeaksi menojen kattamisen tuloilla(vero, valtionapu) kun kertaluontoisia omaisuuden myyntituloja ei riitä pysyvästi. Jokakesäinen aihe lomalaisten veronmaksusta lomakuntaan on ollut esillä niin että halutessaan sen voisi tehdä. Tämä voisi tuoda lisätuloa mutta myös velvoitteita tullisi lisää esim. terveydenhoitomenot. Kuluvan vuoden vuoden 2010 vuosikolmannsraportti on tässä vaiheessa positiivisempi kuin edellisenä vuotena mutta ei silti vielä aiheuta riemunpurkauksiin kun vuodesta on vielä jäljellä 2/3 osaa ja tilanne voi muuttua vuoden lopulla
Jermac hinaaja työntää kuusikuitulastissa olevaa proomua alavirtaan.
Perjantaina satamassa pysähtyy Kristiina Prahe alus joka matkaa tästä Lappeenrantaan ja edelleen Saimaan kanavaa pitkin Helsinkiin.
Lauantaina pysähtyi satamassa 18. Saimaan ympäriajon vanhoja autoja. Kuvassa avo MG. Kaikkiaan museo autoja, moottripyöriä oli mukana 193. Puumalassa mitattiin keskiviikkona 27,1 ja sunnuntaina 29,6 asteen lämpötilat jotka olivat korkeimmat Suomessa niinä päivinä. |