Kunnanvaltuuston kokous alkoi ripeällä vauhdilla oli ajatus tehdäänkö päätökset ennätyksellisen nopeasti. Pykälät Misetin osakassopimuksen muuttaminen, maaseutuhallinnon järjestäminen Mikkelin seudulla,kauppakirja, liittyminen seudulliseen sosiaali-ja terveystoimen yhteistoiminta-alueeseen. Päätös aloitetaan neuvottelut asiasta. Mikkelin seudun lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2010-2012 arviointi ja täsmennykset Puumalan kunnan osalta ja teknisen johtajan virkavaali tähän mennessä aikaa oli kulunut 4 minuuttia.
Listan viimeinen asia lausunto kunnallishallinnon rakennetta selvittäneen työryhmän esityksestä meni äänestykseen kun ehdotettiin lisättäväksi lausuntoon Puumalan kuntaliitosneuvottelu Savonlinnan kanssa sekä että tulisi järjestää kunnille toinen kuulemiskierros.Vastaehdotuksena oli selvityksestä poistetaan Savonlinnan suunta. Äänestystulos noudatti aikaisempia kantoja sillä poikkeuksella että yksi aikaisemmin Savonlinnan kannalla olleen valtuutetun poissa ollessa varavaltuutettu äänesti toisin. Esitys tuli yllätyksenä kun kunnanhallitus oli viikkoa aikaisemmin hyväksynyt asian yksimielisesti ilman soraääniä. Perusteluina oli että tilanne on muuttunut kun Sulkava ei halua selvitystä kuntarakenteesta. Oma arvioni on kun tiedettiin varavaltuutetun tulevan paikalle ja saatiin voimasuhteet käännettyä ja esitys tehtiin. Katukeskusteluissa esitys oli yllätys myös muille aikaisemmin Savonlinnan kannalla olleille. Mikä tämän vaikutus on päätöksentekoon jatkossa sitä voi vain arvailla tällä ei ainakaan parannettu ilmapiiriä.